Muutama sana minusta:-)
Olen omistanut harjakoiria vuodesta 1997, ensimmäinen koirani oli pk chihuahua.
Sain kennelnimen Dragon Moon vuonna 2000.
Asustelen "laumani" kanssa maaseudun rauhassa Nuutajärvellä. N. 70 km Tampereelta Turkuun päin.
Suurin osa ajastani kuluu koirien kanssa. Koirat ovat minulle elämäntapa, ei pelkkä harrastus. Pyrin myös huolehtimaan että koirani elävät virikkeellistä koiranelämää. Kaikki koirani ovat minulle rakkaita perheenjäseniä joiden kanssa puuhastellaan kaikenlaista, esim. agility, näyttelyt, erilaiset koiratapahtumat ym. ym.
Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu pienimuotoista kotikasvatusta laadukkailla koirilla. Tavoitteenani ovat terveet, reippaat ja mahdollisimman rotumääritelmän mukaiset kasvatit.
Myyn tai sijoitan pentuja ainoastaan hyviin ja rakastaviin koteihin, joiden tunnen pitävän pennusta asianmukaista huolta. Pentujeni elämä myös kotipesän jälkeen on minulle tärkeä asia. Siksi toivonkin että tulevien kasvattieni omistajat kertovat pentujen kuulumisia minulle myöhemminkin koiran varttuessa ja tarvittaessa minuun voi ottaa yhteyttä milloin tahansa.
Elämä koirien kanssa on jatkuvaa opiskelua ja harjakoirien parissa olen saanut paljon ystäviä ja neuvoja niin kotimaasta kuin myös ulkomailta.
Lämpimät kiitokset teille kaikille joiden kanssa voin tehdä yhteistyötä nyt
ja tulevaisuudessa!
Jos sinulla on kysyttävää koiristani tai harjakoirista yleensä, klikkaa E-mail nappia vasemmalta:-)
Dragon Moon kiinanharjakoirat
Sanna Joutsela
Nuutajärvi, Finland
sanna@dragonmoon.fi
Phone: +358-400-236050


Kuulun seuraaviin yhdistyksiin;
SKKY - Suomen Kääpiökoira Yhdistys ry